Puvustusohjeet kivijaloille

Kivijalkojen värimaailmaa ovat “liikenteen” värit: erilaiset harmaat, siniset, farkku, oranssi ja huomioliivin neonkeltainen. Myös mustaa voi käyttää, mutta mustissa vaatteissa tanssijat helposti hukkuvat lavalle, siksi sitä kannattaa välttää.

Logoista ja kuoseista: Lapsille on saatavilla harmittavan vähän logottomia/kuosittomia vaatteita, mutta lopputuloksessa olisi tärkeää, että logot peittyvät ja kuosit ovat neutraaleja. Esimerkiksi pikkukukallinen paita saattaa kaukaa näyttää hyvinkin yksiväriseltä ja pallot tai raidat eivät automaattisesti viesti mitään, mutta paita jossa on näkyvästi traktoreita saattaa pompata ikävästi esiin kokonaisuudesta. “Pohjavaatetuksen” paidoista näkyviin tulevat lähinnä hihat. Tuunattavista T-paidoista logot ja kuvat on pääosin mahdollista leikata pois tai peittää koristeilla.

Pohjavaatetus:

Tanssijoille tulee ns. “pohjavaatetus” omista, sopivista vaatteista. Kaikkien vaatekappaleiden tulisi noudattaa hahmojen värimaailmaa.

Kivijalkojen pohjavaatetus on: 

  1. Trikoopaita tai toppi aluspaidaksi
  2. leggarit tai collarit (farkut tai esim. farkkulegginsit myös ok).

Lisäksi TUUNAUKSEEN tarvitaan:

  1. iso T-paita (vähintään 1 paita per tanssija)
  2. farkut, joissa taskuja! (miesten farkut parhaita, yhdet farkut riittää 1-3 tanssijalle, ja vain farkkujen yläosa tarvitaan)
  3. huomioliivi (1-2 per koko ryhmä) tai esim. pehmeitä heijastimia
  4. JOTAIN oranssia (kangasta, muovia)
  5. Jätesäkki tms. mustaa
  6. Mahdollisesti neppareita tai tarranauhaa taskun sulkemiseen
  7. Vyö tai nauha, johon tasku pujotetaan


HUOM!

  • Farkuista valmistetaan taskulampulle tasku, jossa taskulampun tulisi pysyä esityksen ajan. Katso ohjeet taskun tekoon alempaa tältä sivulta.

Oleellista visuaalisesti:

Kivijalat ovat järjestelmien, selkeiden muotojen ja suorien linjojen ystäviä. Esityksessä taskulamput ja valaistus tuovat oman tunnelmansa ja vaikutelmaa lisätään puvustuksessa heijastavilla pinnoilla. Tuunaukseen käytettävien materiaalien kanssa kannattaa ajatella luovasti! Oranssin värin korostaminen liittyy metroon: oranssin tulisi näkyä asussa joko pohjavaatetuksessa tai tuunauksessa.

Tasku taskulampulle

Kivijalat käyttävät tanssiessaan taskulamppua. Kun sitä ei tarvita, säilytetään sitä farkusta tehdyssä taskussa.

Lataa ohjeet taskun tekoon tästä.

Tuunausideat

Tuunattu paita tai liivi

T-paitaan tehdään kudottu alue leikkaamalla t-paitaan pystysuuntaisia viiltoja ja pujottamalla viiltoihin kangassuikaleita. Suikaleiden punonnassa voi tutustua erilaisiin sidoksiin - perinteisen palttinasidoksen lisäksi voi kokeilla toimikasta tai kokeilla pujottaa suikaleita vinosti kahdesta eri suunnasta (kts. triaxial weave).

Pujotetut kangassuikaleet kiinnitetään ompelemalla, liimaamalla tai hakaneulalla, jotta sidos ei pääse tanssiessa purkautumaan.

Kudotun alueen voi tehdä eteen ja/tai selkään, ja sillä on helppo peittää paidassa oleva kuvio/teksti. Paidan voi myös leikata edestä kokonaan auki, jolloin se muuttuu liiviksi.

Hihoihin voi tehdä hapsuja tai reikiä, tai kiinnittää koristeita ja heijastimia. Hihansuut voi leikata irti ja käyttää koristeena muualla.

Rannekkeet ja lahkeiden koristeet (tai hiusdonitsi ja otsapanta)

T-paidasta yli leikatut hihansuut koristellaan myös tilkuilla ja heijastimilla. Koristeita voi käyttää esimerkiksi ranteissa, lahkeiden päällä tai hiuksissa.

Pipo

Leikkaa T-paidan hiha irti miehustasta. Leikkaa hihan sauman suuntaisesti, mutta noin 5-10 cm saumasta keskellepäin. Kasaa pipo hihan sauman kohdalta ja kiinnitä nauhalla tai kumilenkillä. Koristele erilaisilla kangastilkuilla, heijastimilla tms.

Hihansuun ympärys on pipon ympärys, joten isommasta paidasta saat isomman pipon.